Myrsky vesilasista ja lievää matkapaniikkia

Tänään löysin Helsingin Sanomien nettisivuilta artikkelin jonka otsikko kertookin kaiken olennaisen; "Wienissä nousi myrsky vesilasin hinnasta". Mistä tahansa luenkin jotain Wienistä, törmään aina sanaan kahvilakulttuuri. Wieniläinen kahvilakulttuuri on maailmankuulua ja se juontaa juurensa pitkälle historiaan. Onpa se valittu jopa Unescon maailmanperintökohteeksi. Näin suomalaisena en voi kun kadehtia tällaista. En ole koskaan käynyt Itävallassa, mutta esimerkiksi Saksassa ja Italiassa ihailin ja kadehdin kaikkia niitä leipomoita ja konditorioita, joita oli joka kadulla. Lukemani perusteella Wienissä on vähintään yhtä ihanaa. Voin jo niin kuvitella itseni istumaan johonkin suloiseen kahvilaan lukemaan lehteä ja syömään leivoksia.

Päätin maanantaina että tällä viikolla otan itseäni niskasta kiinni ja teen jotain matkavalmisteluja. No nyt on toki vasta keskiviikko, mutta en ole oikeasti tehnyt vielä yhtään mitään. Onneksi aikaa on vielä se kolme viikkoa ja ensi viikolla äiti tulee kotiin! Sitten alkaa tapahtua, koska äiti on paljon aikaansaavampi ihminen kuin minä. En minä oikeasti osaa edes ajatella että mitä kaikkea tässä nyt pitäis huomioida ja tehdä. Toisaalta olen koko elämäni ottanut rennosti, sen kummemmin asioista huolehtimatta ja etukäteen murehtimatta joten ehkä minun täytyy vain jatkaa samalla linjalla. Hyvinhän se on tähän astikin toiminut!

Olen koittanut täyttää kaiken liikenevän vapaa-aikani sillä, että tapaan kaikkia kavereita ja sukulaisia. En jotenkin ole vielä kunnolla ehkä sisäistänyt ajatusta siitä, että olen oikeasti poissa vuoden. Vaikka tulenkin jouluksi kotiin, en varmasti kerkeä näkemään kaikkia ystäviäni silloin. Onneksi on facebook, sähköposti, mese ja skype! Yhteydenpidon pitäisi ainakin onnistua. Tiedän jo nyt että nämä viimeiset kolme viikkoa tulee olemaan melkoista itkua, koska minähän en tarvitse kuin puolikkaan syyn itkeä ja heti on tippa linssissä. Olisi niin paljon helpompaa jos kaverini eivät olisi niin ihania. Mutta kun ne on vaan niin rakastettavia, että pakkohan niistä on tykätä! Ja pakkohan niitä on kaivata ja ikävöidä jo nyt.

Tämän postauksen alkuperäinen tarkoitus oli jakaa tuo, ainakin minua kovasti ilahduttanut uutinen, mutta hairahduin nyt vähän muihinkin aiheisiin. Ehkä se ei kuitenkaan haittaa. Nyt voisin ihan oikeasti koittaa etsiä vaikka edes netistä jotain tietoa au pair vuodesta, ja siitä että mitä pitää huomioida (oikeastihan päädyn vain Facebookkiin ja lukemaan blogeja, mutta yritys on kova), ehkä löydän jotain oikeasta tärkeää.

Ainiin! Sen mainitsemani artikkelin linkki on tässä:   http://www.hs.fi/ulkomaat/Wieniss%C3%A4+nousi+myrsky+vesilasin+hinnasta/a1305584300831?ref=tf_iHSisboksi630

Kaikella rakkaudella, Milperi

Zum Beispiel

Olen lukenut aivan liian monta ensimmäistä blogitekstiä, aivan liian monesta blogista. En tiedä enää mistä aloittaa tai mihin lopettaa. Ehkä tyydyn vain kertomaan jotain itsestäni ja siitä miksi minäkin pitkän harkinnan jälkeen päätin perustaa oman blogin.


Olen siis 19- vuotias leipurityttö Keski-Suomesta. Valmistuin nyt keväällä ja kirjoitin myös ylioppilaaksi. Aika lailla tasan kolmen viikon päästä suuntaan nokkani kohti Itävaltaa, kohti Wieniä. Lähden siis au pairiksi lähes vuodeksi kaupunkiin jossa ovat vaikuttaneet muun muassa Mozart, Freud ja Beethoven ja josta Sacher-kakku on kotoisin. Nyt mahanpohjassa alkaa kutkuttaa jo pieni jännitys. Vietettyäni nyt jo melkein koko kesä"lomani" eräässä teollisuusleipomossa, en voisi olla enää yhtään innostuneempi kaikesta siitä mikä minua Wienissä odottaa.

Au pair perheeni löytyi onnekkaasti erään kaverini kautta, joka vietti viime vuoden samaisessa perheessä johon olen nyt itse menossa. Häneltä olin kuullut niin paljon kehuja perheestä, että kun kuulin heidän etsivän uutta au pairia päätin että tähän tilaisuuteen on tartuttava. Olin jo yläasteelta haaveillut vaihtovuodesta ulkomailla, mieluiten Saksassa. Ammattikoulussa opinto-ohjaajani olivat sitä mieltä että vaihtovuosi olisi liian hankala järjestää. Silloin luulin vielä kaikkien opettajien ja muun koulun henkilökunnan olevan tietenkin oikeassa, enkä sen kummemmin ruvennut väittämään vastaan. Ammattikoulun kolmosen keväällä haave au pair- vuodesta jossain päin Keski-Eurooppaa alkoi kyteä ja pian etsiskelinkin itselleni sopivaa järjestöä. Nyt olen todella iloinen siitä etten loppujen lopuksi koskaan tarvinnut järjestöä avukseni, vaan kaikki kävi todella helposti ja nopeasti.

Vaikka olenkin koko ajan ollut varma siitä, että au pairiksi lähteminen on oikea päätös, ja että juuri tätä minä tarvitsen, aina välillä tulee hetkellisiä epävarmuuskohtauksia. Eniten minua jännittää kaverit. Sekä siellä, että täällä. En tunne Wienistä ketään, ja koska en mene kouluun minulla ei varsinaisesti ole mitään varmaa tapaa tutustua ihmisiin. Jonkun harrastuksen aloittaminen olisi mahtavaa, mutta ihan oikeasti! Mitä muka voi harrastaa niin ettei tarvitse osata juurikaan kieltä, mutta silti tutustuu ihmisiin? En todellakaan keksi mitään! Mutta onneksi maailma on pullollaan ihania ihmisiä, ja viikko sitten sain facebookissa viestin joka vähensi huoltani suuresti. Eräs perheen entinen au pair on Wienissä kun menen sinne, ja hän lupautui näyttämään paikkoja ja selvittelemään jo etukäteen onko naapurustoon tulossa muita au paireja. Ainakin yksi löytyi, ja toivonkin että tutustumme mahdollisimman pian hänen kanssaan.

Oikeasti olen kuitenkin aivan suunnattoman innoissani ja voisin hypätä lentokoneeseen vaikka heti, jos se vain olisi mahdollista! Olen lukenut monen monta matkaopasta Wienistä ja haluaisin jo niin kovasti päästä näkemään ja kokemaan! Haluan oppia saksaa ja tilata jossain söpössä Wieniläisessä kahvilassa jotain super söpöä sujuvalla saksalla. Haluan tavata uusia ihmisiä ja tutustua perheeseeni ja uuten asuinalueeseeni. Onneksi kolme viikkoa menee varmasti nopeasti, ja jos yhtään itseäni tunnen viimeisenä iltana toivon että minulla olisi vielä viikko aikaa hoitaa ne kaikki asiat, jotka olisin voinut hoitaa jo ajat sitten, mutta noh, en vain saanut aikaiseksi.