Saako baletissa nauraa?

Viime viikko on ollut kuumottavan ihana! Lämpöä riitti maanantaista lauantaihin, joka päivä oli yli 30 astetta hellettä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta sunnuntai-aamuun asti. Alkuviikko menikin oikeastaan hellettä päivitellessä ja minusta ainakin tuntui että voisin vain sulaa maahan, enkä liikkua enää yhtään mihinkään. Yhtenä päivänä kävimme kuitenkin Noran kanssa uimalassa, koska täällä ei juurikaan uimarantoja ole. Se oli tosi kiva ja viihtyisä paikka, eikä ihmisiäkään ollut ihan kamalasti vaikka kuuma olikin. Sisäänpääsy maksu oli noin kolme euroa, joten se ikävä puoli siinä toki on. Ei ihan joka päivä voi mennä uimalaan uimaan.

Viikonloppu oli sitten toimintaa koko viikon edestä. Perjantaina menin yhden toisen suomalaisen tytön, Marian, kanssa Rathausin filmifestivaaleille katsomaan Liisa Ihmemaassa -balettia. Minä itseasiassa tykkäsin siitä kovasti. Jotenkin olen aina ajatellut että baletti on sellaista ryppyotsaista ja vähän konservatiivista hommaa, eikä millään lailla humoristista, mutta Liisa Ihmemaassa muutti kyllä käsitykseni siitä. Balettia oli siis esitetty ilmeisesti Lontoossa, ja Rathausilla se näytettiin isolta valkokankaalta. Jotain tällaista balettia voisin mennä katsomaan kyllä uudestaankin, koska se oli oikeasti hauska ja ihmiset nauroivat kesken kaiken esimerkiksi herttakuningattarelle, joka olikin kyllä aivan mahtava.

Baletin jälkeen jatkoimme Marian kanssa erääseen paikalliseen pubiin nimeltä Pappala. Minä olen kovasti tykästynyt siihen paikkaan. Siellä on aina jotenkin kiva tunnelma ja mukavia ihmisiä. Yön aikana tulikin sitten juhlittua paikan omistajan syntymäpäivää ja juotua aika monta Spritzeriä. Koko yön pubissa oli aivan mahtava tunnelma ja mekin koitimme käydä Marian kanssa toivomassa jotain suomenkielistä musiikkia. Baarimikko taisi olla liian humalassa ymmärtääkseen mitä halusimme, joten emme vielä saaneet suomalaista musiikkia, mutta ehkä joku toinen kerta. Joka tapauksessa suosittelen ehdottomasti käymään Pappala Pubissa jos joskus vierailette Wienissä. Sinne on helppo mennä ja siellä viihtyy aina.

Lauantaina kävin shoppailemassa yhden toisen suomalaisen au pairin kanssa. Hänenkin nimensä on muuten Maria. Helppo oppia kaikkien nimet, kun kaikki ovat Marioita. Minun oli tarkoitus ostaa villapaitoja tulevan syksyn varalle, mutta en ostanut kuin yhden. Kävimme syömässä apfelstrudelia, joka oli juuri niin hyvää kun sen sanotaankin olevan. Täällä on ihan hirmuisesti kahviloita, joita tekisi mieli kokeilla. Siinäkin kahvilassa jossa kävimme oli niin ihanan näköisiä kakkuja ja leivoksia, sekä super suloisia cupcakeja. Meille ei vain oikein vielä selvinnyt että miten kahviloissa kuuluu tilata. Suoraan kassalta ei voi tilata osoittamalla jotain yhtä kakkupalaa, vaan tilaukset kuuluu hoitaa pöydistä. Tai ainakin näin oletimme, muita ihmisiä seuraamalla. Pöydissä on listat, mutta esimerkiksi kakkujen ja leivosten kohdalla ei luetella jokaista laatua erikseen, vaan sanotaan vaan että leivonnaiset. Ihan mahdotonta muistaa jotain pitkiä saksalaisia nimiä enää pöydässä. Pitää varmaan ottaa muistiinpanovälineet mukaan ja kirjoittaa sitten paperille, että mitä haluaa niin sen muistaa sitten vielä pöydässäkin.

Illalla menin vielä kolmen suomalaisen tytön kanssa Gürtel Nightwalkiin, jossa esiintyi erilaisia bändejä. Kuuntelimme yhden esityksen ja sitten kun lähdimme etsimään seuraavaa, niin homma jotenkin lopahti. Emme sitten löytäneet enää muita esiintyjiä ja lopulta pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme Pappalaan, josta minä tosin lähdin jo yhden aikaan pois, koska edellisenä iltana olin kotona vasta viiden jälkeen. Ilta, ja koko päivä oli kuitenkin tosi onnistunut ja olen niin iloinen että olen saanut kavereita täältä! Vähän aikaa oli sellainen epätoivoinen olo kun ei ollut ketään kenen kanssa lähteä seikkailemaan ja tutustumaan kivoihin kahviloihin ja ravintoloihin, mutta nyt tuntuu ettei sitä ongelmaa enää ole. Kiitos ihanille tytöille siis seurasta!

Yksi asia mikä minua täällä hämmentää aivan suunnattomasti on metroasemat. Minä en ihan oikeasti tajua miten kukaan ikinä tietää mistä suunnasta pitää lähetä menemään ulos, kun yhdeltä laiturilta on ainakin kaksi uloskäyntiä. Tottakai siellä on opastekyltit, mutta kun niissä lukee että vasemmalle on joku strasse ja oikealle joku gasse, niin se nyt on minulle aivan samantekevää kun kumpikaan ei koskaan kuulosta tutulta. Joku toki saattaisi katsoa kartasta että kummalle on parempi tulla, mutta näillä kartanluku taidoilla mitä minulla on, ei sekään oikein auta. Yleensä lähden sitten vain hortoilemaan jompaan kumpaan suuntaan ja tupsahdan ulos millon mistäkin. Useimmissa tapauksissa juuri sieltä mistä ei olisi kannattanut tulla ulos. Lauantaina onnistuin eksymään jopa tutulle Spittelaun metroasemalle jolle menen melkein aina kun haluan keskustaan, tai oikeastaan muuallekin. Voisi siis luulla että siellä jo tietäisi minne pitää mennä päästäkseen bussipysäkille, mutta ehei. Lopulta tulin sieltäkin ulos jostain niin kummalliselta paikalta, että katsoin paremmaksi kääntyä takaisin ja mennä samaa reittiä alkuun asti. Uskomatonta.

Tällä viikolla pitäisi kuumuuden jo vähän helpottaa. Eilen kun katsoin säätiedotusta mietin oikeasti ihan vakavissani että pitäisikö kaivaa farkut ja se uusi villapaita kaapin perältä, kun tälle päivälle oli luvattu vain 25 astetta lämmintä. Ehkä en kuitenkaan ihan vielä jäädy sortseissakaan tuossa 25 asteen lämpötilassa.

Nyt täytyy ruveta suunnittelemaan johonkin lähtöä koska perheeni siivoja tulee kohta, enkä halua olla hänen tiellään.

Kuvia!

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta miljoonaa (lue: kolme) kertaa laittaa kuvia tänne, mutta se ei vaan koskaan ole onnistunut. Nyt vihdoin näyttää siltä että saan laitettua kuvat tänne. Kaikki kuvat on otettu tältä asuinalueeltamme, tai ainakin sen lähettyviltä. Enimmäkseen lenkkireissuiltani. Minä kun en tajua tästä bloggerista yhtään mitään (enkä muuten ymmärrä miten kukaan muukaan saa kuvia mitenkään mallikkaasti tänne!), niin nämä kuvat ovat nyt sitten aivan sekopäisessä järjestyksesä. Tässä nyt kuitenkin kuvien muodossa kooste kuluneesta viikosta!

Sen sijaan että olisin kuvannut hurmaavia Wieniläisiä maisemia, olenkin kuvannut etanoita... Oikeasti tästä kuvasta ei nyt sitten edes tajua kuinka iso tuo etana oikeasti oli, mutta tällainen oli vastassa kun yhtenä iltana tulin kotiin. Ja katsokaa tuota ällöä limavanaa minkä se on jättänyt jälkeensä. Iuh!

Okei, tämä kuva ei todellakaan tee oikeutta tuolle pihalle, mutta yritin ainakin. Yhtenä iltana olin tulossa lenkiltä kotiin kun näin tämän aivan lumoavan kauniin pihan tienvarressa. Kuten tuolta näkyykin siellä oli ruusuja upeissa asetelmissa. Valaistukset oli kauniit ja pihalla oli kaikkia ihania värikkäitä koristeita ja paaaaljon lisää kukkia. Minä tietysti hämmensi sujuvasti kaikkien ohikulkijoiden iltaa jäämällä tyylikkäästi tuijottamaan kyseistä pihaa. Myöskään valokuvien ottamista ei taidettu pitää ihan normaalina. Koitan saada tuosta pihasta vielä paremman kuvan. Se oli niin kaunis!

Eräänä iltana olin Marian ja hänen kaverinsa kanssa syömässä Vapiano nimisessä ravintolassa. Ruuan tilaussysteemi oli kerrassaan erikoinen, mutta ruoka oli taivaallista ja jälkiruoka vähintään yhtä ihanaa. Ylipäänsä paikallinen ruokakulttuuri ja au pair perheeni isän tekemät ruoat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.

Kävimme Marian, Noran ja Noran kaverin kanssa Schönbrunnin eläintarhassa. Tällainen maailman söpöin vauvaeläin sieltä löytyi!

Myös pingviinit olivat aika söpöjä!

Tällaisen tervetuliaislahjan sain perheeltäni! Noita tekisi jo mieli päästä kokeilemaan.

Perus lenkkeilymaisemat.  Tänään kävin myös tuolla viiniviljelmien seassa.

Hah, luulin että tämä kuva olisi parempi noista viiniviljelmistä, mutta taisin olla väärässä. Jotenkin kuitenkin tykkään tästä kuvasta joten sekin päätyi tänne.

Täällä on aika paljon aika hienoja taloja. Tämä on yksi lemppareista! Tosin kun kiipesimme ylemmäksi oli siellä kyllä sellaisia arkkitehtuurisia ihmeitä, että en ollut varma olivatko ne hienoja vai eivät. Joka tapauksessa tällä asuinalueella talot ovat ihania ja paljon hienompia kun Suomessa! Joskus on jopa uskallettu käyttää värejäkin =)

Tässä oiva esimerkki arkkitehtuuri-ihmetalosta. Tällaisia saman tyyppisiä taloja täällä on paljon.

Tämä on vesilinna. Kauheasti muuta en siitä sitten tiedäkään. Mutta ilmeisesti tämän "linnan" alta kulkee puhdas vesi. Tai jotain sellaista. Joka tapauksessa rakennus on minusta ihanan vanha ja jotenkin ihan kuin toisesta maailmasta kuin nämä modernit talot täällä.

Joku oli unohtanut ovensa. Niin voi joskus käydä.

Kävimme Noran kanssa läheisessä puistossa ja minä rakastuin koko ihanaan puistoon. Minusta puistot ovat aina olleet kivempia kuin metsät ja tämä kyseinen puisto saavutti heti suuren suosion. Tilaa oli vaikka miten paljon, ruohoa oli joka paikassa ja tarjolla oli jopa ruokaa jos nälkä yllättää. Ja ihanaa italialaista jäätelöä!

Okei tämä viimeinen kuva ei liity mitenkään mihinkään, ja se onkin täällä ihan vaan iskää varten.  Tiedän että iskä on takuulla super kateellinen tästä! Tämän siis bongasin ihan sattumalta yhdestä kerrostalosta, ja olihan siitä pakko ottaa kuva kun iskä on niin suuri Late Lammas-fani. 

Tähän päättyi siis tämä kuvakavalkadi. Koitan seuraavan kerran saada kuvia Wienin keskustasta. Muutama päivä sitten kiipesimme Marian kanssa läheiselle näköalapaikalle josta oli kauneimmat maisemat ikinä. Harmitti vietävästi kun en ollut ottanut kameraa mukaan, mutta noh pakko ainakin kiivetä sinne uudelleen. Muutenkin rakastuin paikkaan kyllä niin paljon että halun käydä siellä vielä monet kerrat.

 Viikko on mennyt muutenkin mainiosti. Välillä on ollut vähän yksinäinen olo, kun minulla ei vielä ole täällä sitä omaa kaveriporukkaa. Yhteen suomalaiseen tyttöön tutustuin jo, ja toivonkin että hänen kanssaa viettäisimme vielä lisääkin aikaa yhdessä. Muutaman uudenkin ihmisen kanssa olen sopinut jo jotain, joten eiköhän tämä tästä. Alku aina hankalaa, tai jotain. Olen kuitenkin edelleen todella iloinen että olen täällä

Ainiin! Varma tapa loukata itävaltalaisia on olla katsomatta heitä silmiin kippistäessä. Itse en ole uskaltanut kokeilla mitä seuraisi jos katselisin jonnekin muualle, mutta olen kuullut ettei niin kannata tehdä. On muuten oikeasti vaikea kippistää ja katsoa silmiin yhtä aikaa, koordinaatio ei meinaa riittää kun koittaa saada lasit osumaan yhteen ja samalla tuijotella tiiviisti toisen osapuolen silmiä. Toisaalta täällä varmasti lasten kanssa harjoitellaan jo pienestä asti kippistämistä, joten ehkä minun kohdalla kyse on vain harjoituksen puutteesta. Vuoden päästä olen takuulla mestarillinen kippistelijä!

Nyt voisi uni tehdä hyvää! Huomenna menemme jonkin tyyppisille markkinoille, jotka ovat tässä ihan lähellä Sieltä kuului jo tänään musiikkia, joten odotan innolla huomista.

Elämä on ihanaa!

Eilen, ja no oikeastaan tämänkin päivän puolella tutustuin Wienin yöelämään. Suomessa viimeinen baarikokemukseni oli kotikaupunkini ainut baari, ja vaikka minulla olikin toki hauskaa niin tykkään kyllä enemmän olla täällä. Ainakin eilisen illan perusteella. Minähän en siis tunne Wienistä juurikaan ketään, joten oli ihanaa olla baarissa jossa ei koko ajan törmää tuttuihin. Perheeni entinen au pair Maria, ja hänen ystävänsä olivat ainoat tutut koko illan aikana. Täällä on ilmeisen paljon pieniä vähän kuin pubeja, joihin ei tarvitse maksaa mitään sisään. Monissa paikoissa on kuitenkin tanssilattia ja musiikkia ja vähintäänkin yhtä hyvät bileet kuin vaikka Jyväskylässä.

Öisin täällä pääsee kätevästi yöbussilla tai metrolla tai ratikalla kotiin, ja kaikki on jotenkin kauhean helppoa. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se että mukanani oli Maria, joka tuntee Wienin tosi hyvin. Minä vain seurasin Mariaa ja innostuin jokaisesta ihanasta talosta, söpöstä katulampusta tai muuten vaan ihmisvilinästä. Tykkään niin paljon olla täällä! Kaupunki on yölläkin todella kaunis ja täällä tapahtuu koko ajan jotain. Illan aikana kävimme myös Rathausilla, jossa on tämän kuun loppuun asti filmifestivaalit. Suunnitelinkin meneväni joku päivä sinne oikeasti katsomaan jonkun elokuvan, oopperan tai muun mikä siellä sattuukin pyörimään.

Eilen kävimme iltapäivällä au pair lapsoseni kanssa läheisessä puistossa. Jotenkin minä tykkään enemmän tällaisista suurkaupunki puistoista, kuin metsistä. Türkenschanzpark oli todella iso, ja siellä oli paljon ruohoalueita joille saattoi vain mennä istumaan. Opetin Noralle kikapoota, koska täällä ei kuulemma tanssita paritansseja koulussa kuin vasta joskus gymnasiumissa (joka aloitetaan siis 10-vuotiaana). Niimpä me sitten tanssimme kikapoota ja opettelimme foxtrotin askeleita.

En tiedä onko se vaan tämä uuden paikan huuma, vai mistä tämä johtuu, mutta jotenkin tuntuu että täällä voin olla koko ajan oma itseni. Ehkä se johtuu siitäkin etten tunne täältä ketään, eikä kukaan tunne minua, joten kellään ei ole mitään ennakkokäsityksiä minusta. Niimpä on vain ehkä viisainta olla vain minä, eikä koittaa olla mitään muuta, koska haluan kavereita jotka tykkäävät juuri minusta. Joka tapauksessa minulla on koko ajan vähän hupsu olo, kun olen niin innostunut kaikesta ja riemastun kun au pair äitini löysi kaapista crème brûléen valmistukseen tarkoitetun kaasupolttimen. Olen koko ajan vähän pää pilvissä ja kauhean onnellinen.

Tänään olisi taas tarkoitus illalla suunnata Marian kanssa johonkin.
Ja oikeasti laitan niitä kuvia pian! Lupaan ottaa tänään kuvia illalla ja sitten oikeasti laittaakin ne tänne.
Pakko vielä kertoa, että sain tältä perheeltäni täältä tervetuliaislahjaksi sellaisen puisen salkun, jossa on hirmuisesti erilaisia pikkuriikkisiä muotteje ja kaikenlaisia marsipaani yms. työvälineitä. Olin ihan kauhean otettu tästä lahjasta ja minun tekisi hirveästi mieli jo testata kaikkia uusi välineitäni.

Nyt voisin ihan oikeasti vaihtaa yöpuvun näin kello kolmen kunniaksi pois ja oikeasti tehdäkin jotain. Hahah oikeasti menen vain facebookkiin ;)

Vihdoinkin Wienissä!

Olen tosi pahoillani siitä, miten paljon aikaa on mennyt ilman että olen kirjoittanut yhtään tekstiä. Oikeasti minulla on kuitenkin ollut ihan hyvä syy. Viimeinen viikko Suomessa oli aivan ihana, mutta kiireinen. Tapasin paljon ihania ihmisiä, kävin pikkuveljeni Protu-juhlassa ja pakkasin. Käväisinpä jopa Jämsän yöelämässä lauantai-iltana. Laitan luultavasti kuvia vielä myöhemmin, mutta tällä koneella minulla ei ole yhden yhtä kuvaa.

Tiistai-iltana saavuin siis Wieniin. Matka sujui pääosin hyvin, vaikka Berliinin lentokentällä olinkin väärässä terminaalissa ja tajusin sen melko myöhään. Tämä aikaero myös selvästi sotkee pääni ihan täysin, koska olin aivan varma että oli Berliinissä odottelu aikaa neljä tuntia, vaikka oikeasti olikin vain vähän reilu kaksi. No jaa, tämä nyt on ihan perinteistä minua joten olen oppinut tarkistamaan kaikki tärkeät kellonajat moneen kertaan. Wienissä au pair-perheeni isä oli minua vastassa. Ajoimme lentokentältä kotiin Wienin keskustan kautta. Ihan oikeasti miten missään voi näyttää tältä! Keskustassa kaikki talot ovat aivan kertakaikkisen lumoavia. Minä tykkään!

Kotona minulle esiteltiin heti oma huoneeni ja vähän taloa. Tunsin kyllä oloni niin tervetulleeksi, etten enempää olisi voinut toivoa! Huoneeni on kellarikerroksessa, ja sinne on jopa oma sisäänkäynti. Minulla on ihana iso sänky, oma tietokone ja stereot ja tykkään kyllä huoneestani kovasti. Koko talo on tosi viihtyisä ja tänne on aika helppo kotiutua. Tämä asuinalue vaikuttaa myös tosi viihtyistältä. Ilmeisesti tämä on aika rikas alue, ja enimmäkseen täällä asustaakin lapsiperheitä ja vanhuksia. Täällä on tosi vihreeä ja paljon kauniita taloja, luulen että tulen viihtymään täällä mainiosti vuoden!

Eilen kiertelimme keskustassa ja minun teki niin kovasti mieli jäädä sinne vaan ihastelemaan kaikkia taloja ja kauppoja ja ihmisvilinää. Onneksi minulla on vuosi aikaa tutustua tähän kaupunkiin. Ja onneksi minulla on vuosi aikaa oppia saksaa, koska toistaiseksi olen ihan avuton. Onnistuin ostamaan itse puheaikaa puhelimeeni ,kun minulle kerrottiin täsmälleen mitä minun pitää sanoa. Illalla kun kävimme syömässä erään toisen perheen kanssa suurin osa heidän puheestaan meni minulta ihan ohi. Toisaalta aina silloin tällöin huomasin ymmärtäväni jotain, joten ehkä minulla on vielä mahdollisuuksia!

Nyt taidan mennä kaivelemaan jotain aamupalaa itselleni.

Tschüss!

Alle viikko!

Eilen oli viimeinen työpäivä. Oli ihanaa riisua viimeisen kerran leipomovaatteet ja tietää, että enää ei tarvitse tehdä kinuskreemikakkuja. Olen hieman traumatisoitunut niistä. Aurinko paistoi kun pyöräilin kotiin ja teki mieli laulaa ilosta.Vaikka kuinka olen iloinen töiden loppumisesta, lähdin silti hieman haikein mielin. Työpaikallani oli niin monia ihania ihmisiä, joita minun tulee takuulla ikävä. Kiitos kaikille jotka piristitte minua, ettekä antaneet vaipua epätoivoon edes kinuskikreemikakkupäivinä ;)

Päivä jatkui iloisissa tunnelmissa kun kaverini järjestivät minulle yllätysläksiäiset. Menimme yhden ystäväni mökille, saunoimme, uimme ja pelasimme.  Laitan tähän muutaman kuvan illasta.

Henu virvelöi. Okei, myönnetään etten ymmärrä mitään kalastuksesta, mutta jotenkin tuntui ettei tämä ote ole se paras mahdollinen.

Viivin piti näyttää uskomattomat onkijan taitonsa meille. Yllättävää kyllä, me ei saatu kalaa grillattavaksi.

Ihanasta biisistä ihanat sanat. Kiitos kortista!

Sardiini ei ole jalokivi, eikä huuhkaja ala u:lla, mutta avista on hauska peli. Siitä huolimatta että olin aivan toivottoman huono siinä.

Hullu valokuvaaja.

Kiitos Viivi, Iipu ja Henu ihanasta illasta!

Tänään lähden illalla Jyväskylään Iidan luokse. Jään sinne yöksi, ja huomenna tapaan au pair perheeni ensimmäistä kertaa. Vähän jännittää, mutta varmasti kaikki menee hyvin. En ehkä ihan vielä ole kunnolla edes tajunnut että olen oikeasti lähdössä vuodeksi pois. Ihan mahdotonta koittaa ajatella etten nää kavereitani vuoteen. Tai että mitä minun pitäis pakata mukaan. Se on ehdottomasti tämän hetkisistä ongelmistani suurin. En osaa ikinä pakata sopivasta oikeita tavaroita mukaan edes viikonlopuksi, miten muka osaan pakata tavaraa koko vuodeksi? Jos voisinkin ottaa mukaan kaiken omaisuuden, mutta matkalaukun 20 kilon painoraja rajoittaa hieman. Viime yönä heräsin pohtimaan että mitkä kengät otan mukaan, ja tänään ole ravannut ympäri Jämsää ostamassa kaikkea tarpeellista. Täytyy ehkä ruveta jo pakkaamaan, niin kerkeän purkaa ja uudelleenpakata matkalaukkuni vielä moneen kertaan.

Katsotaan kirjoitanko seuraavan kerran sitten jo Wienistä!