Tänään aloin ensimmäistä kertaa pakkaamaan mun matkalaukkua, koska ylihuomenna mulla on lento Suomeen. Sinäänsä oon vähän ihmeissäni että oon näinkin ajoissa liikeellä, enkä jätä tätäkin hommaa huomisiltaan. Tosin en mä sitten saanutkaan pakatuksi kun tuliaiset, ja muutaman paidan kun totesin että mähän saatan tarvita kaikkia näitä juttuja (esim. kuutta eri villapaitaa. Kyllä, kukapa ei kahden päivän aikana tarvitsisi niitä?), en mä voi näitä vielä pakata. Niimpä mun hienosti alkanut pakkausoperaatio päättyi siihen että heittelin kaikki tuliaiset matkalaukkuun, ja annoin koko homman olla. Että siellä se matkalaukku köllii edelleen seitsemän tuntia myöhemmin mun sängyllä. Ei oo muuten vielä tullu yhdellekään villapaidalle tarvetta...
Musta on ihan hirmu outoa ajatella että alle 48 tunnin päästä oon ihan oikeasti Suomessa. Ja jos VR suo (mikä ei tokikaan ole yhtään varmaan) niin melkein jo kotonakin. Suomeen on kuulemma luvattu just kivasti mun saapumispäivälle kunnon pakkasetkin, että voi olla siellä vähän enemmän joulutunnelmaa, kun täällä on tänäänkin satanu vaan koko päivän vettä. Oon tosi innoissani siitä että pääsen kotiin, ja nään kaikki kaverit ja perheen ja niin edelleen, mutta toisaalta musta on niin uskomatonta että nyt on ihan oikeasti jo joulu. Puolet mun au pair vuodesta on jo melkein ohi, ja vaikka tekisin tän vuoden jälkeen mitä se ei takuulla tule olemaan yhtä rentoa kun tämä vuosi täällä. Suomeen meno on jotenkin sellainen välietappi, puolet mennyt ja puolet jäljellä. Se tarkottaa myös pikku hiljaa sitä, että mun pitäisi ihan oikeasti ruveta miettimään että mitä mä haluan ensi vuonna tehdä. Tulevaisuus hyppii silmille nyt!
Mun saksan kurssikin päättyi onnellisesti maanantaina. Joulun jälkeen mulla on vielä ÖSD-koe johon kuuluu sekä suullinen, että kirjallinen osuus. Pakko ehkä vähän treenailla saksaa Suomessakin (saksalaiset poliisisarjat täältä tullaan!), koska mun koe on ihan pari päivää sen jälkeen kun tulen takasin tänne. Mun pää pystyis mainiosti unohtamaan koko saksan kielen parissa viikossa, joten oon myös pakannu mukaan Harry Potter und der Stein der Weisen-kirjan ja jonkun Hannan saksan kertauskirjan. Oon kyllä oikeesti huomannut, että mun saksassa on tapahtunu nyt tosi paljon edistystä. Oon paljon rohkeampi puhumaan sitä, ja yhtenä päivänä katsoessani Der Herr der Ringeä, tajusinkin paljon enemmän kun aikasemmin kun oon katsonut leffoja. Saksan kieli myös kuulostaa mun korvaan aina vaan ihanammalta.
Ei enää kauaa niin pääsen sinne pakkasten keskelle. Pitääkin kaivella toppatakki jostain... Palaillaan sitten Suomesta!
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
maanantai 17. joulukuuta 2012
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
lauantai 15. joulukuuta 2012
Der Fünfzehnte Dezember
Noniin, parempi myöhään kun ei milloinkaan eikös? Tässä nyt sitten kerralla muutaman päivän kalenterit, nyt yritän olla parempi ihminen ja saada kuvat ajallaan tänne!
torstai 13. joulukuuta 2012
Vinyl & CD Börse
Joku tuntematon anonyymi, jolla on selvännäkijän kykyjä toivoi raporttia levymessuilta joten täältä pesee.
Viime lauantaina me mentiin siis käymään levymessuilla. Minähän en olisi edes tiennyt mitään koko messujen olemassaolosta, ellei iskä olisi maininnut asiasta muutamaankin otteeseen. Tämän maininnan mukana tuli myös lista levyistä joita voi vaikka ostaa kotiin tuliaisiksi, myös mun pikkuveljelle. Ehkä noin kerran tai kahdesti vuodessa minä oikeesti noudatan jotain iskän neuvoja, joten sinänsä tätä mun levymessuille menemistä voi pitää jo pienenä ihmeenä. Lisäksi tiedän musiikista erittäin vähän. Kuuntelen kyllä paljonkin musiikkia, mutta harvoista bändeistä tiedän niiden jäsenten nimiä, tai edes levyjen nimiä. Mun musiikkimaku myös keskittyy aika pitkälti vähän uudempaan musiikkiin, ja vanhemmasta musiikista tiedän vaan ne ihan super isot ja kuuluisat bändit. Tästä nyt voidaan sitten tehdä sen päätelmä että levymessut ei nyt ole ehkä ihan se mun ensimmäinen kohde. Ja sinne sitä silti mentiin.
Levymessut järjesti yksi paikallinen levykauppa, Moses Records, ja ne pidettiin sellasessa yhdessä isossa hallissa aivan jossain Wienin perällä. Minä olin jotenkin elellyt sellasissa kuvitelmissa, että siellä messuilla on tyyliin joku viis pöytää ja niillä niitä levyjä. Olin kyllä aika väärässä. Vaikka me mentiin sinne vasta tuntia ennen sulkemisaikaa, siellä oli edelleen ihan järjettömästi levyjä. En tiedä onko maailmassa ketään joka ois jaksanut käydä läpi ne kaikki levyt (ehkä mun iskä), mutta mulle iski epätoivo noin kolmannen laatikon kohdalla. Suurimman osan pöydistä meninkin vaan silmäillen läpi. En jäänyt tekemään mitään laajaa tutkimusta jokaisen pöydä kohdalla. En tiedä olinko enemmän hämmentynyt siitä miten paljon siellä oli kaiken maailman levyjä artisteilta joista en ole koskaan kuullutkaan. Vai siitä miten paljon siellä sitten kuitenkin oli niitä levyjä joista muistinkin kuulleeni. Että terkkuja vaan iskälle, ei ookaan kaikki se informaatio siitä 80-luvun yhden hitin ihmeestä mennykään ihan ohi korvien.
Eniten mua kuitenkin järkytti se miten uskomattomia hintoja joistain levyistä voidaankaan pyytää! Muutamakin levy, joka meiltä kotoakin löytyy hyllystä, olisi maksanu yli satasen. Mitä ihmettä? Kuka maksaa levyistä sellasia summia? En vaan pysty ymmärtämään tätä nyt lainkaan. Syvä hämmennys valtas mut taas kun aloin ajatella tätä asiaa. Ehkä niissä oli vaikka nimmarit ja mää en vaan huomannu sitä...?
Kaikesta tästä hämmenyksestä huolimatta olihan noi levymessut kuitenkin ihan hauska kokemus. Ja sain sieltä niitä lahjojakin ostettua (ja saksaksi hintoja tingittyä jee!), joten ei menny ihan hukkaan koko reissu. Opin myös sen ettei levymessuilla kannatta kauheemmin kysellä ihan tällein 2000-luvulla tehdyn musiikin perään. Tuli nimittäin pahaa katsetta suunnasta jos toisesta. No tiedänpähän ensi kerralla paremmin!
Viime lauantaina me mentiin siis käymään levymessuilla. Minähän en olisi edes tiennyt mitään koko messujen olemassaolosta, ellei iskä olisi maininnut asiasta muutamaankin otteeseen. Tämän maininnan mukana tuli myös lista levyistä joita voi vaikka ostaa kotiin tuliaisiksi, myös mun pikkuveljelle. Ehkä noin kerran tai kahdesti vuodessa minä oikeesti noudatan jotain iskän neuvoja, joten sinänsä tätä mun levymessuille menemistä voi pitää jo pienenä ihmeenä. Lisäksi tiedän musiikista erittäin vähän. Kuuntelen kyllä paljonkin musiikkia, mutta harvoista bändeistä tiedän niiden jäsenten nimiä, tai edes levyjen nimiä. Mun musiikkimaku myös keskittyy aika pitkälti vähän uudempaan musiikkiin, ja vanhemmasta musiikista tiedän vaan ne ihan super isot ja kuuluisat bändit. Tästä nyt voidaan sitten tehdä sen päätelmä että levymessut ei nyt ole ehkä ihan se mun ensimmäinen kohde. Ja sinne sitä silti mentiin.
Levymessut järjesti yksi paikallinen levykauppa, Moses Records, ja ne pidettiin sellasessa yhdessä isossa hallissa aivan jossain Wienin perällä. Minä olin jotenkin elellyt sellasissa kuvitelmissa, että siellä messuilla on tyyliin joku viis pöytää ja niillä niitä levyjä. Olin kyllä aika väärässä. Vaikka me mentiin sinne vasta tuntia ennen sulkemisaikaa, siellä oli edelleen ihan järjettömästi levyjä. En tiedä onko maailmassa ketään joka ois jaksanut käydä läpi ne kaikki levyt (ehkä mun iskä), mutta mulle iski epätoivo noin kolmannen laatikon kohdalla. Suurimman osan pöydistä meninkin vaan silmäillen läpi. En jäänyt tekemään mitään laajaa tutkimusta jokaisen pöydä kohdalla. En tiedä olinko enemmän hämmentynyt siitä miten paljon siellä oli kaiken maailman levyjä artisteilta joista en ole koskaan kuullutkaan. Vai siitä miten paljon siellä sitten kuitenkin oli niitä levyjä joista muistinkin kuulleeni. Että terkkuja vaan iskälle, ei ookaan kaikki se informaatio siitä 80-luvun yhden hitin ihmeestä mennykään ihan ohi korvien.
Eniten mua kuitenkin järkytti se miten uskomattomia hintoja joistain levyistä voidaankaan pyytää! Muutamakin levy, joka meiltä kotoakin löytyy hyllystä, olisi maksanu yli satasen. Mitä ihmettä? Kuka maksaa levyistä sellasia summia? En vaan pysty ymmärtämään tätä nyt lainkaan. Syvä hämmennys valtas mut taas kun aloin ajatella tätä asiaa. Ehkä niissä oli vaikka nimmarit ja mää en vaan huomannu sitä...?
Kaikesta tästä hämmenyksestä huolimatta olihan noi levymessut kuitenkin ihan hauska kokemus. Ja sain sieltä niitä lahjojakin ostettua (ja saksaksi hintoja tingittyä jee!), joten ei menny ihan hukkaan koko reissu. Opin myös sen ettei levymessuilla kannatta kauheemmin kysellä ihan tällein 2000-luvulla tehdyn musiikin perään. Tuli nimittäin pahaa katsetta suunnasta jos toisesta. No tiedänpähän ensi kerralla paremmin!
tiistai 11. joulukuuta 2012
But they don’t know a friend like you
Päivät vaan katoaa johonkin, ja mä mietin että tänään kirjotan blogiin. Tänään otan niitä kuvia joulukalenteriin. Tänään silitän kaikki paidat. Tänään meen lenkille lumisateesta huolimatta. Tänään meen shoppailemaan viimeset joululahjat. Yhtäkkiä sitten huomaankin että kello on jo yheksän tai kymmenen illalla, myöhästä siis lähteä mihinkään. Siihen aikaan en jaksa myöskään ruveta enää kirjottelemaan mitään, joten tässä nyt on taas vierähtänyt tovi. Lisäks mulle käy aina niin että mietin useasti päivässä että tästä kirjotan mun blogiin, tää mun pitää muistaa mainita. Nyt kun tässä naputtelen näppäimistöä, niin eipä taas tule mieleen että mitähän ne mahtavat jutut mahtoi olla mistä mun oli tarkotus kirjottaa...
Koska en nyt sitten kuollaksenikaan muista että mistä mun alunperin piti kirjottaa, päätin kirjoittaa siitä miten ihania ihmiset on täällä. Siis ihan jo itävaltalaisetkin on musta tosi mukavia ja ystävällisiä yleensä, mutta ne ihmiset joihin oon saanu oikeesti tutustua ja joita on kunnolla tavannu, on tehny muhun kyllä ihan lähtemättömän vaikutuksen. Hassuahan tässä on se että minä, joka oon aina aika vannoutuneesti ollu tykkäämättä suomlaisista, oonkin täällä sitten tavannu monia monia ihania suomalaisia. Mua on aina ärsyttäny suomalaisten epäsosiaalisuus, ja se miten paljon se vaatii että voi tutustua ihmisiin. Edes sillain pikkusen. Suurin osa mun kavereista kuitenkin täällä on suomalaisia, ja esimerkiks viime viikonloppuna olin Wieson pikkujouluissa joissa oli siis pelkästään suomalaisia. Ja ihan mahtavia suomalaisia olikin!
Mulla on käynyt todella hyvä tuuri sen suhteen, että Maria ja Sonja on täällä just nyt. Joka vuosihan täällä on suomalaisia au paireja, mutta yhtä hyvin ois voinu käydä niin että tämän vuoden muut au pairit ois ollu aivan erilaisia ihmisiä kun minä. Tyttöjen kanssa voi aina lähteä johonkin, ja kaikki on paljon hauskempaa niiden kanssa. Ja kuka mun kanssa kävis Pappalassa jos ei Maria ja Sonja? Ei luultavasti kukaan.
Musta on jotenkin hämmentävää miten joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan klikkaa heti, ja joidenkin kanssa ei koskaan. Vaikka monet mun täällä tapaamat ihmiset on ollut tosi kivoja, ei mulle tulisi pieneen mieleenkään pyytää niitä mun kanssa vaikka kahville. Nyt oonkin ihan innoissani kun tapasin viikonloppuna yhden tytön, jonka kanssa me jo suunniteltiin jälkijoulujuhlia. Ja kappas vaan kun sekin sattui olemaan suomalainen.
Mun oikeastaan ainut ulkomaalainen kaveri on australialainen Kate, joka onkin sitten takuulla yks ihanimmista ihmisistä jonka oon koskaan tavannu. Kate tosin lähtee jo viikon päästä pois, mikä on hyvin surullista koska me ei keretty kauaa sitten tunteakaan.
Joka tapauksessa tän postauksen opetus on (myös mulle itselleni) että ei kannata sen kansalaisuuden varaan perustaa käsitystä ihmisistä. Tokihan osittain se että täällä kaikki suomlaiset on niin avoimia ja sosiaalisia, johtuu ihan siitä että ne on lähteny ulkomaille tieten tahtoen. Mulla on siis niiden kanssa jo valmiiksi jotain yhteistä. Tässä tapauksessa halu lähteä pois Suomesta. On kai sitä myös pakko olla vähän tavallista sosiaalisempi että intoutuu lähtemään maahan josta ei entuudestaan tunne ketään. Tällä hetkellä minä tunnen vaan niin suurta kiitollisuutta kaikista näistä ihmisistä jotka täällä on, ettei mulla ole sanoja kuvailemaan sitä sen paremmin. Että jos joku teistä nyt lukee tätä, niin olette ihania kaikki!
P.S. Alle kaks viikkoa Suomeen! Oon aika innoissani jo :>
Koska en nyt sitten kuollaksenikaan muista että mistä mun alunperin piti kirjottaa, päätin kirjoittaa siitä miten ihania ihmiset on täällä. Siis ihan jo itävaltalaisetkin on musta tosi mukavia ja ystävällisiä yleensä, mutta ne ihmiset joihin oon saanu oikeesti tutustua ja joita on kunnolla tavannu, on tehny muhun kyllä ihan lähtemättömän vaikutuksen. Hassuahan tässä on se että minä, joka oon aina aika vannoutuneesti ollu tykkäämättä suomlaisista, oonkin täällä sitten tavannu monia monia ihania suomalaisia. Mua on aina ärsyttäny suomalaisten epäsosiaalisuus, ja se miten paljon se vaatii että voi tutustua ihmisiin. Edes sillain pikkusen. Suurin osa mun kavereista kuitenkin täällä on suomalaisia, ja esimerkiks viime viikonloppuna olin Wieson pikkujouluissa joissa oli siis pelkästään suomalaisia. Ja ihan mahtavia suomalaisia olikin!
 |
| Minä, Maria ja Sonja ylläripylläri Pappalassa. |
Mulla on käynyt todella hyvä tuuri sen suhteen, että Maria ja Sonja on täällä just nyt. Joka vuosihan täällä on suomalaisia au paireja, mutta yhtä hyvin ois voinu käydä niin että tämän vuoden muut au pairit ois ollu aivan erilaisia ihmisiä kun minä. Tyttöjen kanssa voi aina lähteä johonkin, ja kaikki on paljon hauskempaa niiden kanssa. Ja kuka mun kanssa kävis Pappalassa jos ei Maria ja Sonja? Ei luultavasti kukaan.
 |
| Joskus kun oli kesä ja lämmin ja ihana päivä. |
Musta on jotenkin hämmentävää miten joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan klikkaa heti, ja joidenkin kanssa ei koskaan. Vaikka monet mun täällä tapaamat ihmiset on ollut tosi kivoja, ei mulle tulisi pieneen mieleenkään pyytää niitä mun kanssa vaikka kahville. Nyt oonkin ihan innoissani kun tapasin viikonloppuna yhden tytön, jonka kanssa me jo suunniteltiin jälkijoulujuhlia. Ja kappas vaan kun sekin sattui olemaan suomalainen.
 | ||
| Maria, minä ja Kate Bratislavassa. Ei enää yhtään kauniimpaa maisemaa löydetty tohon taustalle. |
Mun oikeastaan ainut ulkomaalainen kaveri on australialainen Kate, joka onkin sitten takuulla yks ihanimmista ihmisistä jonka oon koskaan tavannu. Kate tosin lähtee jo viikon päästä pois, mikä on hyvin surullista koska me ei keretty kauaa sitten tunteakaan.
 | ||
| Dinosaurus oli niin pelottava, että kuvakin tärähti. |
 |
| Minä, Maria ja Sonjan Glühwein. |
torstai 6. joulukuuta 2012
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Dritte, vierte und fünfte Dezember
Koska kalenteri nyt on tosiaan parilta päivältä jäänyt välistä, näiden kolmen päivän kalenteriin ajattelin laittaa kuvat joulumarkkinoilta joilla kävin tänään.
 |
| Näitä pipareita täällä myydään nyt ihan joka paikassa. Yleensä ne on sydämen muotoisia, mutta tässä kojussa oli käytetty kivoja muitakin ideoita. |
tiistai 4. joulukuuta 2012
What city has world's best quality of life?
http://edition.cnn.com/2012/12/04/business/global-city-quality-life/index.html
Halusin vaan jakaa tämän linkin. Enpä olisi asuinpaikkaani voinut paremmin valita. Ja oikeesti, ainakin mä oon täällä tosi onnellinen.
P.S. Arvasin että tuon mun joulukalenterin kanssa käy näin. Eilen yritin lenkkeillesäni löytää jotain kivoja jouluvaloja, mutta ilmeisesti 19:sta ei sellasia niin kamalasti harrasteta. Tänään mun oli tarkoitus mennä keskustaan tai Ringille, mutta oonkin iltatöissä, joten katsotaan kerkeänkö sitten enää. On mulla onneksi yhdet kivat valot sentään takapihalla kuvattavana, joten ehkäpä saatte ihastella niitä vielä tänä iltana.
Halusin vaan jakaa tämän linkin. Enpä olisi asuinpaikkaani voinut paremmin valita. Ja oikeesti, ainakin mä oon täällä tosi onnellinen.
P.S. Arvasin että tuon mun joulukalenterin kanssa käy näin. Eilen yritin lenkkeillesäni löytää jotain kivoja jouluvaloja, mutta ilmeisesti 19:sta ei sellasia niin kamalasti harrasteta. Tänään mun oli tarkoitus mennä keskustaan tai Ringille, mutta oonkin iltatöissä, joten katsotaan kerkeänkö sitten enää. On mulla onneksi yhdet kivat valot sentään takapihalla kuvattavana, joten ehkäpä saatte ihastella niitä vielä tänä iltana.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Oonko mä oikeesti ulkomailla?
Luin jotain mun vanhempia tekstejä, ja totesin että nyt saa tää kirjakielellä kirjottelu riittää. Suurin osa noista teksteistä ei jotenkin kuulosta yhtään multa, koska en koskaan kirjota noin, ja mulla on vaan koko ajan sellanen olo että kirjottaisin äidinkielen yo-kokeen vastausta. Ei hyvä. Joten tästä lähin luovun suosiolla kirjakielestä, ja kirjottelen niin kuin parhaalta tuntuu.
Niinkun varmaan aika monella muullakin, mullakin viikonloput on aina ollu niitä viikon kohokohtia, jollon täytyy tehdä jotain kivaa ja erikoista. Mulla nyt muutenkin välillä tuntuu että arkikin on pelkkää viikonloppua vaan, mutta nyt saksan kurssi on pakottanu mut pitämään edes jonkun järjen tässä hommassa. Ihan hyvä vaan, tuleepahan viikollakin nukuttua edes suhteellisen paljon, ja oltua kotonakin enemmän. Tää viikko menikin jotenkin aika paljon kotona ollessa, ihan jo senkin takia että rahoja pitää yrittää säästää nyt joululahjoihin. Onneks viikonloppu korvas kyllä tän kotona löhöilyn ja yleisen tekemättömyyden olemalla erittäin onnistunut.
Tässä nyt on viime aikoina ollut muutenkin jotenkin aika suomi painotteista tämä touhu täällä, mutta tämä viikonloppu taisi kyllä olla ennätyksellisen suomalainen. Perjantaina ja lauantaina istuimme suomalaisella porukalla iltaa parissa pubissa. Pappalassa soitettiin Viikatetta ja Eläkeläisiä, ja me Marian kanssa mietittiin että nyt on maailman kirjat mennyt sekaisin. Baarimikolta selvisi että joku paikan vakkariasiakkaista on suomalainen, ja hän oli toivonut kyseisiä bändejä. Vähän harmittaa että meiltä jäi nyt selvittämättä että kuka se vakkariasiakas on. Joka tapauksessa molemmat illat oli tosi hauskoja ja mulla ainakin oli super kivaa :)
Tänään oli suomalaiset joulumarkkinat, missä mun oli tarkoitus olla kahdesta neljään askartelemassa lasten kanssa joulukuusia. Jotenkin siinä nyt kävi kuitenkin niin että päädyinkin yhdelle kassoista myymään leipää, lohta, hernekeittoa ja lettuja. Aluksi mua pelotti tosi paljon etten selviä siitä hommasta mun saksan taitojen kanssa. Mutta kuinka väärässä olinkaan! Mun piti siis kirjoittaa lapuille mitä ihmiset tilasivat, ja välillä myös rahastaa. Vaikka varmasti yli puolet ihmisistä puhui saksaa selvisin ainakin omasta mielestäni tosi hyvin. Aluksi kyllä kirjoittelin lappuihin ties mitä kummalisuuksia, mutta kohta uskalatauduin jo kysymään että lohi perunoiden kanssa, vai lohileipää. Saksan osaamisen itsetunto nousi varmasti tuplasti siitä mitä se ensin oli. Ja loppujen lopuksi mulla oli tosi kivaa, vaikka aluksi en nyt ihan riemusta hypähdellyt kun mut siihen hommaan passitettiin.
Hommista vapauduttuani pääsin kiertelemään pöytiä ja kuuntelemaan joululauluja. Ja tietysti tapaamaan tuttuja. Oli tosi kiva huomata että olen oikeasti onnistunut tässä neljän kuukauden aikana keräämään ainakin kourallisen tuttuja joille voi moikata ja kysellä kuulumisia. Kaikesta mää tuunkin näin hyvälle mielelle :D
Enää reilu kaks viikkoa Suomeen! Kohta pääsen moikkailemaan kaikkia tuttuja Suomessa. Tosin tää Suomimeinki laannuttaa mun koti-ikävän kyllä suhteellisen tehokkaasti ja siihen viittaa tuo tekstin otsikkokin. Mutta onhan se silti kiva nähdä kavereita ja perhettä pitkästä aikaa :) Nyt aion mennä oikeesti ajoissa nukkumaan, ja olla huomenna virkeenä saksan tunnilla.
Niinkun varmaan aika monella muullakin, mullakin viikonloput on aina ollu niitä viikon kohokohtia, jollon täytyy tehdä jotain kivaa ja erikoista. Mulla nyt muutenkin välillä tuntuu että arkikin on pelkkää viikonloppua vaan, mutta nyt saksan kurssi on pakottanu mut pitämään edes jonkun järjen tässä hommassa. Ihan hyvä vaan, tuleepahan viikollakin nukuttua edes suhteellisen paljon, ja oltua kotonakin enemmän. Tää viikko menikin jotenkin aika paljon kotona ollessa, ihan jo senkin takia että rahoja pitää yrittää säästää nyt joululahjoihin. Onneks viikonloppu korvas kyllä tän kotona löhöilyn ja yleisen tekemättömyyden olemalla erittäin onnistunut.
Tässä nyt on viime aikoina ollut muutenkin jotenkin aika suomi painotteista tämä touhu täällä, mutta tämä viikonloppu taisi kyllä olla ennätyksellisen suomalainen. Perjantaina ja lauantaina istuimme suomalaisella porukalla iltaa parissa pubissa. Pappalassa soitettiin Viikatetta ja Eläkeläisiä, ja me Marian kanssa mietittiin että nyt on maailman kirjat mennyt sekaisin. Baarimikolta selvisi että joku paikan vakkariasiakkaista on suomalainen, ja hän oli toivonut kyseisiä bändejä. Vähän harmittaa että meiltä jäi nyt selvittämättä että kuka se vakkariasiakas on. Joka tapauksessa molemmat illat oli tosi hauskoja ja mulla ainakin oli super kivaa :)
Tänään oli suomalaiset joulumarkkinat, missä mun oli tarkoitus olla kahdesta neljään askartelemassa lasten kanssa joulukuusia. Jotenkin siinä nyt kävi kuitenkin niin että päädyinkin yhdelle kassoista myymään leipää, lohta, hernekeittoa ja lettuja. Aluksi mua pelotti tosi paljon etten selviä siitä hommasta mun saksan taitojen kanssa. Mutta kuinka väärässä olinkaan! Mun piti siis kirjoittaa lapuille mitä ihmiset tilasivat, ja välillä myös rahastaa. Vaikka varmasti yli puolet ihmisistä puhui saksaa selvisin ainakin omasta mielestäni tosi hyvin. Aluksi kyllä kirjoittelin lappuihin ties mitä kummalisuuksia, mutta kohta uskalatauduin jo kysymään että lohi perunoiden kanssa, vai lohileipää. Saksan osaamisen itsetunto nousi varmasti tuplasti siitä mitä se ensin oli. Ja loppujen lopuksi mulla oli tosi kivaa, vaikka aluksi en nyt ihan riemusta hypähdellyt kun mut siihen hommaan passitettiin.
Hommista vapauduttuani pääsin kiertelemään pöytiä ja kuuntelemaan joululauluja. Ja tietysti tapaamaan tuttuja. Oli tosi kiva huomata että olen oikeasti onnistunut tässä neljän kuukauden aikana keräämään ainakin kourallisen tuttuja joille voi moikata ja kysellä kuulumisia. Kaikesta mää tuunkin näin hyvälle mielelle :D
Enää reilu kaks viikkoa Suomeen! Kohta pääsen moikkailemaan kaikkia tuttuja Suomessa. Tosin tää Suomimeinki laannuttaa mun koti-ikävän kyllä suhteellisen tehokkaasti ja siihen viittaa tuo tekstin otsikkokin. Mutta onhan se silti kiva nähdä kavereita ja perhettä pitkästä aikaa :) Nyt aion mennä oikeesti ajoissa nukkumaan, ja olla huomenna virkeenä saksan tunnilla.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Der Erste Dezember
Mietin pitkään että haluaisin tehdä jonkinlaisen joulukalenterin tänne blogiini. Ensin kerkesin jo luopua ajatuksesta kun en oikein keksinyt mitään kivaa ideaa. Mutta sitten keksin, että voisin tehdä kalenterin Wienin jouluvaloista. Joka päivälle laitan siis kuvan jostain näkemästäni jouluvalosta täällä Wienissä. Täällä on onneksi niin paljon niin ihania jouluvaloja, että niitä varmasti riittää jokaiselle päivälle. Tästä se siis lähtee, hauskaa joulukuuta kaikille!
1. 12. 2012
1. 12. 2012
 |
| Eräässä Ringin huippuhotellissa oli ihanan perinteisellä tavalla nätit jouluvalot. Ringillä näytti muutenkin olevan panostettu näihin jouluvaloihin, joten sieltä tulee varmasti vielä lisääkin kuvia. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)