Oonko mä oikeesti ulkomailla?

Luin jotain mun vanhempia tekstejä, ja totesin että nyt saa tää kirjakielellä kirjottelu riittää. Suurin osa noista teksteistä ei jotenkin kuulosta yhtään multa, koska en koskaan kirjota noin, ja mulla on vaan koko ajan sellanen olo että kirjottaisin äidinkielen yo-kokeen vastausta. Ei hyvä. Joten tästä lähin luovun suosiolla kirjakielestä, ja kirjottelen niin kuin parhaalta tuntuu.

Niinkun varmaan aika monella muullakin, mullakin viikonloput on aina ollu niitä viikon kohokohtia, jollon täytyy tehdä jotain kivaa ja erikoista. Mulla nyt muutenkin välillä tuntuu että arkikin on pelkkää viikonloppua vaan, mutta nyt saksan kurssi on pakottanu mut pitämään edes jonkun järjen tässä hommassa. Ihan hyvä vaan, tuleepahan viikollakin nukuttua edes suhteellisen paljon, ja oltua kotonakin enemmän. Tää viikko menikin jotenkin aika paljon kotona ollessa, ihan jo senkin takia että rahoja pitää yrittää säästää nyt joululahjoihin. Onneks viikonloppu korvas kyllä tän kotona löhöilyn ja yleisen tekemättömyyden olemalla erittäin onnistunut.

Tässä nyt on viime aikoina ollut muutenkin jotenkin aika suomi painotteista tämä touhu täällä, mutta tämä viikonloppu taisi kyllä olla ennätyksellisen suomalainen. Perjantaina ja lauantaina istuimme suomalaisella porukalla iltaa parissa pubissa. Pappalassa soitettiin Viikatetta ja Eläkeläisiä, ja me Marian kanssa mietittiin että nyt on maailman kirjat mennyt sekaisin. Baarimikolta selvisi että joku paikan vakkariasiakkaista on suomalainen, ja hän oli toivonut kyseisiä bändejä. Vähän harmittaa että meiltä jäi nyt selvittämättä että kuka se vakkariasiakas on. Joka tapauksessa molemmat illat oli tosi hauskoja ja mulla ainakin oli super kivaa :)

Tänään oli suomalaiset joulumarkkinat, missä mun oli tarkoitus olla kahdesta neljään askartelemassa lasten kanssa joulukuusia. Jotenkin siinä nyt kävi kuitenkin niin että päädyinkin yhdelle kassoista myymään leipää, lohta, hernekeittoa ja lettuja. Aluksi mua pelotti tosi paljon etten selviä siitä hommasta mun saksan taitojen kanssa. Mutta kuinka väärässä olinkaan! Mun piti siis kirjoittaa lapuille mitä ihmiset tilasivat, ja välillä myös rahastaa. Vaikka varmasti yli puolet ihmisistä puhui saksaa selvisin ainakin omasta mielestäni tosi hyvin. Aluksi kyllä kirjoittelin lappuihin ties mitä kummalisuuksia, mutta kohta uskalatauduin jo kysymään että lohi perunoiden kanssa, vai lohileipää. Saksan osaamisen itsetunto nousi varmasti tuplasti siitä mitä se ensin oli. Ja loppujen lopuksi mulla oli tosi kivaa, vaikka aluksi en nyt ihan riemusta hypähdellyt kun mut siihen hommaan passitettiin.

Hommista vapauduttuani pääsin kiertelemään pöytiä ja kuuntelemaan joululauluja. Ja tietysti tapaamaan tuttuja. Oli tosi kiva huomata että olen oikeasti onnistunut tässä neljän kuukauden aikana keräämään ainakin kourallisen tuttuja joille voi moikata ja kysellä kuulumisia. Kaikesta mää tuunkin näin hyvälle mielelle :D

Enää reilu kaks viikkoa Suomeen! Kohta pääsen moikkailemaan kaikkia tuttuja Suomessa. Tosin tää Suomimeinki laannuttaa mun koti-ikävän kyllä suhteellisen tehokkaasti ja siihen viittaa tuo tekstin otsikkokin. Mutta onhan se silti kiva nähdä kavereita ja perhettä pitkästä aikaa :) Nyt aion mennä oikeesti ajoissa nukkumaan, ja olla huomenna virkeenä saksan tunnilla.