Joku tuntematon anonyymi, jolla on selvännäkijän kykyjä toivoi raporttia levymessuilta joten täältä pesee.
Viime lauantaina me mentiin siis käymään levymessuilla. Minähän en olisi edes tiennyt mitään koko messujen olemassaolosta, ellei iskä olisi maininnut asiasta muutamaankin otteeseen. Tämän maininnan mukana tuli myös lista levyistä joita voi vaikka ostaa kotiin tuliaisiksi, myös mun pikkuveljelle. Ehkä noin kerran tai kahdesti vuodessa minä oikeesti noudatan jotain iskän neuvoja, joten sinänsä tätä mun levymessuille menemistä voi pitää jo pienenä ihmeenä. Lisäksi tiedän musiikista erittäin vähän. Kuuntelen kyllä paljonkin musiikkia, mutta harvoista bändeistä tiedän niiden jäsenten nimiä, tai edes levyjen nimiä. Mun musiikkimaku myös keskittyy aika pitkälti vähän uudempaan musiikkiin, ja vanhemmasta musiikista tiedän vaan ne ihan super isot ja kuuluisat bändit. Tästä nyt voidaan sitten tehdä sen päätelmä että levymessut ei nyt ole ehkä ihan se mun ensimmäinen kohde. Ja sinne sitä silti mentiin.
Levymessut järjesti yksi paikallinen levykauppa, Moses Records, ja ne pidettiin sellasessa yhdessä isossa hallissa aivan jossain Wienin perällä. Minä olin jotenkin elellyt sellasissa kuvitelmissa, että siellä messuilla on tyyliin joku viis pöytää ja niillä niitä levyjä. Olin kyllä aika väärässä. Vaikka me mentiin sinne vasta tuntia ennen sulkemisaikaa, siellä oli edelleen ihan järjettömästi levyjä. En tiedä onko maailmassa ketään joka ois jaksanut käydä läpi ne kaikki levyt (ehkä mun iskä), mutta mulle iski epätoivo noin kolmannen laatikon kohdalla. Suurimman osan pöydistä meninkin vaan silmäillen läpi. En jäänyt tekemään mitään laajaa tutkimusta jokaisen pöydä kohdalla. En tiedä olinko enemmän hämmentynyt siitä miten paljon siellä oli kaiken maailman levyjä artisteilta joista en ole koskaan kuullutkaan. Vai siitä miten paljon siellä sitten kuitenkin oli niitä levyjä joista muistinkin kuulleeni. Että terkkuja vaan iskälle, ei ookaan kaikki se informaatio siitä 80-luvun yhden hitin ihmeestä mennykään ihan ohi korvien.
Eniten mua kuitenkin järkytti se miten uskomattomia hintoja joistain levyistä voidaankaan pyytää! Muutamakin levy, joka meiltä kotoakin löytyy hyllystä, olisi maksanu yli satasen. Mitä ihmettä? Kuka maksaa levyistä sellasia summia? En vaan pysty ymmärtämään tätä nyt lainkaan. Syvä hämmennys valtas mut taas kun aloin ajatella tätä asiaa. Ehkä niissä oli vaikka nimmarit ja mää en vaan huomannu sitä...?
Kaikesta tästä hämmenyksestä huolimatta olihan noi levymessut kuitenkin ihan hauska kokemus. Ja sain sieltä niitä lahjojakin ostettua (ja saksaksi hintoja tingittyä jee!), joten ei menny ihan hukkaan koko reissu. Opin myös sen ettei levymessuilla kannatta kauheemmin kysellä ihan tällein 2000-luvulla tehdyn musiikin perään. Tuli nimittäin pahaa katsetta suunnasta jos toisesta. No tiedänpähän ensi kerralla paremmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti