Vierailijoita Suomesta

Mun kaksi ystävää matkasi tänne moikkaamaan mua, ja tietenkin ihailemaan Wieniä. Olin niin iloinen kun Iida ja Reetta ihan oikeasti varasi matkan tänne ja tulla tupsahti lentokentälle viime viikon torstaina. Olin nähnyt tytöt viimeksi joululomalla, mutta tuntu kun ei oltais oltu erossa hetkeäkään. Me oltiin amiksessa samalla luokalla ja monta jaksoa vietettiin aika tiiviisti yhdessä, joten on ollut aika outoa kun yhtäkkiä ollaankin oltu vuosi eri maassa. 

Nyt sain kuitenkin tytöt viikoksi tänne ja tämä postaus sisältääkin muutamia kuvia ja fiiliksiä viikosta.

Schönbrunnin ruusut oli puhjenneet kukkaan ja niitä oli monen monta erilaista.

Meidän piti tietenkin käydä katsomassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja ihan ensimmäisenä mun listalla oli lempparein kaikista eli Schönbrunn. En ollutkaan käynyt muutamaan kuukauteen Schönbrunnissa, joten kaikki kukkaistutukset ja muut ihanuudet tekivät taas muhun suuren vaikutuksen. Me kierreltiin muutenkin 1. kaupunginosaa aika paljon ja ihasteltiin sekä tärkeitä rakennuksia, että ihan tavallisia kauniita taloja.Wien on mustakin edelleen tosi kaunis ja vaikka esimerkiksi Rathausia olen ihastellut monet kerrat, on se edelleen aivan yhtä lumoava.

Me ollaan siis kaikki kolme opiskeltu ruoka-alaa amiksessa ja sen takia ruoka olikin aika olennaisesa osassa tän viikon aikana. Iida ja Reetta osaa arvostaa ruokia ja kakkuja ihan erilailla ja meillä oli tietenkin kauheet analyysit siitä miten mikäkin on tehty ja mitä se sisältää. Glorietessa syötiin siis kuvissa näkyviä leivoksia, mutta myös Apfelstrudel, Sachertorte ja Schnitzelit tuli tutuiksi.

Lauantai-iltana me eksyttiin ihan vahingossa Donaukanaltreiben-nimiseen tapahtumaan. Donaukanalin varrella esiintyi monia erilaisia bändejä, mutta mä innostuin kun huomasin että Keiner mag Faustmann esiintyy siellä myös. Me käytiin kaupasta hakemassa mun uutta suosikkijuomaa Hugoa (sisältää valkoviiniä, kivennäisvettä, minttua, seljankukkasiirappia ja joissain tapauksissa myös limeä) ja tultiin sitten nautiskelemaan kesäillasta ja hyvästä musiikista.

Sunnuntaina me tehtiin piknikki Votivparkiin, koska sää oli niin mahtava. Loppuillan mä olin lapsenvahtina, joten me tehtiin meillä ruokaa ja katsottiin leffa. 

Maanantaiaamuna me suunnistettiin G3:seen shoppailemaan, koska mä halusin vielä viimeisen kerran päästä Primarkiin. Oli kyllä tosi onnistunut shoppailupäivä, joka huipentua Wieniin englantilaiseen teatteriin. Tytöt olisi halunnut balettiin, mutta kun sitä ei ollut tarjolla sai teatteri kelvata. Ja oli kyllä hyvä päätös. Englantilaisessa teatterissa esitettiin näytelmää nimeltä Key For Two, joka oli niin hauska että kikatin ääneen melkein koko ajan. Näytelmä oli siis aivan super kaoottinen farssi, joka loppujen lopuksi kasvoi niin absurdiksi ettei siinä ollut enää mitään järkeä.

Teatterin jälkeen me suunnistettiin sushille ja muun muassa tällaisia herkkuja oli tarjolla.

Tiistaina piti vielä käydä Sacher-kahvilassa, koska sinne ei oltu vielä ehditty. Sacher-kahvila on kyllä niin ihana paikka. Sinne mennessä tuntuu kun hyppäisi ajassa taaksepäin, kun tarjoilijoillakin on vanhanaikaiset asut päällään.
Illalla me mentiin vielä juomaan muutamat coctailit, koska oli tyttöjen viimeinen ilta. Me mentiin Soho-nimiseen paikkaan, jossa joka tunti juomat halpenee eurolla. Tarjolla oli myös aika erikoisia karaoke-esityksiä. Muun muassa hyvin erilaisia versioita My Heart Will Go On:sta. Mä onnistuin myös kaatamaan juomat sekä mun uudelle paidalle, että mun uudelle laukulle. Tästä pienestä ei niin miellyttävästä yksityiskohdasta huolimatta, ilta oli oikein onnistunut.

"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi."

Mulla on ollut ihan huiput pari viikkoa, ja erityisesti huiput pari viikonloppua.
Viime viikon perjantaina oli mun syntymäpäivä. Mä olin suunnitellut että me mennään vasta lauantaina juhlistamaan sitä ensin brunssilla ja illalla mahdollisesti Pappalassa. Tytöillä oli kuitenkin vähän muita suunnitelmia, ja ne oli järjestäny mulle yllätyksen Pappalaan jo perjantaiksi. Meille oli varattu pöytä ja vietettiinkin siellä sitten koko ilta. Mä en ollut arvannut yhtään mitään, ja olin ihan hämmentynyt kun paikalle tupsahti monia mun kavereita. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, ja mä olen edelleen innoissani siitä että mulle oli järjestetty näin ihana yllätys.

Lauantaiaamuna me mentiin brunssille Latte Grandeen. Brunssilla oli tarjolla vaikka mitä, eikä mua harmittanut enää yhtään ettei saatu pöytää mun ensimmäiseksi löytämään paikkaan. Ruoka oli herkullista, sää mitä mahtavin ja seura ihanaa. Brunssin jälkeen oli tosin pakko toipua sängynpohjalla vielä muutama tunti perjantai-illasta, sen verran vähän oli edellisenä yönä tullut nukuttua.

Viikolla kävin muun muassa Naschmarktilla syömässä ja fiilistelemässä vilkasta tunnelmaa. Säät ovat olleet niin mahtavat, että Naschmarktillakin oli vielä illallakin kaikki ulkopöydät aivan täynnä. Torstaina kävin Sonjan kanssa synttärilahjabrunssilla le Loftissa, joka sijaitsee korkean hotellin ylimmässä kerroksessa, aivan Wienin keskustassa. Jo pelkät maisemat olivat upeat, mutta ruoka oli myös taivaallista ja olinkin tosi iloinen näin ihanasta lahjasta.

Tällasia maisemia me ihasteltiin samalla kun nautittiin ihanasta ruuasta ja hyvästä palvelusta.

Tässä vielä rakennus jossa kävimme aamupalalla.

Viikonloppu menikin sitten iltaa istuessa milloin missäkin mitä mainioimmassa seurassa. Lauantaina onnistuin ihan omaksikin yllätyksekseni lähtemään katukirppikselle ja leipomaan keksejä. Lauantai-ilta oli hauskin pitkään aikaan ja kotiin kävellessäni linnut lauloivat ja aamu sarasti jo.

P.S. Tekstin otsikko on Muumi-kirjoista.

But they don’t know a friend like you

Päivät vaan katoaa johonkin, ja mä mietin että tänään kirjotan blogiin. Tänään otan niitä kuvia joulukalenteriin. Tänään silitän kaikki paidat. Tänään meen lenkille lumisateesta huolimatta. Tänään meen shoppailemaan viimeset joululahjat. Yhtäkkiä sitten huomaankin että kello on jo yheksän tai kymmenen illalla, myöhästä siis lähteä mihinkään. Siihen aikaan en jaksa myöskään ruveta enää kirjottelemaan mitään, joten tässä nyt on taas vierähtänyt tovi. Lisäks mulle käy aina niin että mietin useasti päivässä että tästä kirjotan mun blogiin, tää mun pitää muistaa mainita. Nyt kun tässä naputtelen näppäimistöä, niin eipä taas tule mieleen että mitähän ne mahtavat jutut mahtoi olla mistä mun oli tarkotus kirjottaa...

Koska en nyt sitten kuollaksenikaan muista että mistä mun alunperin piti kirjottaa, päätin kirjoittaa siitä miten ihania ihmiset on täällä. Siis ihan jo itävaltalaisetkin on musta tosi mukavia ja ystävällisiä yleensä, mutta ne ihmiset joihin oon saanu oikeesti tutustua ja joita on kunnolla tavannu, on tehny muhun kyllä ihan lähtemättömän vaikutuksen. Hassuahan tässä on se että minä, joka oon aina aika vannoutuneesti ollu tykkäämättä suomlaisista, oonkin täällä sitten tavannu monia monia ihania suomalaisia. Mua on aina ärsyttäny suomalaisten epäsosiaalisuus, ja se miten paljon se vaatii että voi tutustua ihmisiin. Edes sillain pikkusen. Suurin osa mun kavereista kuitenkin täällä on suomalaisia, ja esimerkiks viime viikonloppuna olin Wieson pikkujouluissa joissa oli siis pelkästään suomalaisia. Ja ihan mahtavia suomalaisia olikin!

Minä, Maria ja Sonja ylläripylläri Pappalassa.

Mulla on käynyt todella hyvä tuuri sen suhteen, että Maria ja Sonja on täällä just nyt. Joka vuosihan täällä on suomalaisia au paireja, mutta yhtä hyvin ois voinu käydä niin että tämän vuoden muut au pairit ois ollu aivan erilaisia ihmisiä kun minä. Tyttöjen kanssa voi aina lähteä johonkin, ja kaikki on paljon hauskempaa niiden kanssa. Ja kuka mun kanssa kävis Pappalassa jos ei Maria ja Sonja? Ei luultavasti kukaan.

Joskus kun oli kesä ja lämmin ja ihana päivä.

Musta on jotenkin hämmentävää miten joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan klikkaa heti, ja joidenkin kanssa ei koskaan. Vaikka monet mun täällä tapaamat ihmiset on ollut tosi kivoja, ei mulle tulisi pieneen mieleenkään pyytää niitä mun kanssa vaikka kahville. Nyt oonkin ihan innoissani kun tapasin viikonloppuna yhden tytön, jonka kanssa me jo suunniteltiin jälkijoulujuhlia. Ja kappas vaan kun sekin sattui olemaan suomalainen.

Maria, minä ja Kate Bratislavassa. Ei enää yhtään kauniimpaa maisemaa löydetty tohon taustalle. 

Mun oikeastaan ainut ulkomaalainen kaveri on australialainen Kate, joka onkin sitten takuulla yks ihanimmista ihmisistä jonka oon koskaan tavannu. Kate tosin lähtee jo viikon päästä pois, mikä on hyvin surullista koska me ei keretty kauaa sitten tunteakaan.

Dinosaurus oli niin pelottava, että kuvakin tärähti. 

Joka tapauksessa tän postauksen opetus on (myös mulle itselleni) että ei kannata sen kansalaisuuden varaan perustaa käsitystä ihmisistä. Tokihan osittain se että täällä kaikki suomlaiset on niin avoimia ja sosiaalisia, johtuu ihan siitä että ne on lähteny ulkomaille tieten tahtoen. Mulla on siis niiden kanssa jo valmiiksi jotain yhteistä. Tässä tapauksessa halu lähteä pois Suomesta. On kai sitä myös pakko olla vähän tavallista sosiaalisempi että intoutuu lähtemään maahan josta ei entuudestaan tunne ketään. Tällä hetkellä minä tunnen vaan niin suurta kiitollisuutta kaikista näistä ihmisistä jotka täällä on, ettei mulla ole sanoja kuvailemaan sitä sen paremmin. Että jos joku teistä nyt lukee tätä, niin olette ihania kaikki!

Minä, Maria ja Sonjan Glühwein.

P.S. Alle kaks viikkoa Suomeen! Oon aika innoissani jo :>