Auf Wiedersehen!

Mun on pitänyt aloittaa tämän postauksen kirjoittaminen jo viikon alussa. Ylläri pylläri en ole kuitenkaan saanut sitä aikaiseksi ja nyt mulla ois noin kolme miljoonaa muutakin hommaa joihin mun pitäis paneutua. Mulla on tavaroita vielä pitkin poikin asuntoa, mun huone odottaa siivousta, tietokone vaatii tyhjentämistä ja Wien odottaa hyvästejä.
Sen lisäksi että tiesin jättäväni puolet hommista viime tinkaan, mä ajattelin että aloittaisin tämän postauksen kirjoittamista ajoissa ihan vain keksiäkseni mitä kirjoittaa. Mä en tiedä miten mä tiivistäisin koko kuluneen vuoden yhteen ainoaan postaukseen. Mulla on muutenkin nyt aika sekavat fiilikset lähtemisestä, kun samaan aikaan oon super innoissani ja super surullinen. En ehkä myöskään ihan kokonaan oo vielä sisäistänyt sitä että nyt vaan menen Suomeen, enkä tuukaan enää takasin tänne...

Tän vuoden aikana Wienistä on tullut mulle koti. Mä tunnen tämän kaupungin nyt. Mä tunnen tämän kaupungin tavat ja erikoisuudet ja mä olen tottunut niihin niin hyvin että ne tuntuu musta ihan normaaleilta. Mä tiedän miten moniin paikkoihin mennään, enkä mä enää tupsahtele niin usein syvän hämmenyksen kanssa millon minnekin ja ihmettele että "miten kummassa mä olen nyt täällä kun äsken mä olin tuolla?". Metrot, bussit ja ratikat on mulle tuttuja, mulla on lempikahviloita, -ravintoloita ja -pubeja, saksan puhuminen tuntuu kivalta ja kaikki tuntuu turvalliselta. Ja nyt mä sitten olen lähdössä.

Musta tuntuu että mä olen muuttunut tosi paljon. Mietin kyllä myöskin että onko se muutos muillekin näkyvää sorttia, vai onko se vaan mun päässä. Musta joka tapauksessa tuntuu että Wien on opettanut mut sosiaalisemmaksi, positiivisemmaksi, luottavaisemmaksi ja rohkeammaksi. Mä oon oppinut pysymään rauhallisempana ja välttämätään paniikkia kriisitilanteissa (kuten hämähäkin hyökätessä mun huoneeseen). Päällimäisenä musta kuitenkin tuntuu että mä olen oppinut luottamaan itseeni ja huomannut että mä ehkä selviänkin ilman että mun joka asiasta tarvitsee konsultoida mun vanhempia.

Tuntuu myös oudolta että kaikki ne ihmiset joihin mä oon täällä tutustunut on pian eri paikassa kun minä. Osa jää tänne, osa palaa Suomeen ja jotkut lähtee ihan muualle, mutta enää meitä ei yhdistä se että me kaikki asutaan Wienissä. Mä oon saanut tän vuoden aikana tavata niin ihania ihmisiä etten olisi koskaan voinut odottaa sellaista. Olen varmasti saanut ainakin muutaman elinikäisen ystävän ja mä toivon sormet ja varpaat ristissä että pysytään aina yhteyksissä.

Nyt mun on pakko mennä pakkaamaan loput tavarat ja laittaa mun huone järjestykseen.

Iso kiitos kaikille tätä blogia lukeneille ja erityisesti kommentoineille! Mä ainakin haaveilen jatkavani bloggailua taas kesän jälkeen ja jos niin käy, tulen varmasti kertomaan siitä tännekin!

Nyt päätän tämän postauksen ja blogin yhden mun lempparibiisin sanoituksiin.

Ganz egal, wo meine Reise hingeht
Spür ich, dass mein Herz schlägt für mein zu Hause, dass in mir lebt.
Ich weiss, genau, mein Heimweh kommt mit.
- Keiner mag Faustmann, Heimweh

Danke!