PÄIVÄ 1
Me lähdettiin Vilhelmiinan kanssa matkaan jo ennen seitsemää täältä meiltä koska meidän juna lähti heti kahdeksan jälkeen. Saatiin onneksi jo muutaman pysäkin jälkeen koko kuuden paikan osasto omaksemme, joten saatettiin aloittaa eväiden levittely ja syöminen. Siis matkallehan ei lähdetä ilman kunnon evästystä, ja me oltiinkin edellisenä päivänä käyty hankkimassa esimerkiksi mansikoita, leipää ja Bananen Traumia.
Matkalla meillä oli pieniä ongelmia konduktöörin kanssa. Meidän liput ei kuulemma kelvannutkaan juuri siihen nimenomaiseen junaan ja konduktöörisetä oli jo kovasti jättämässä meitä jollekin slovenialaiselle pikkuasemalle. Lopulta pitkien selvittelyjen jälkeen jouduttiin maksamaan kymmenen euroa lisää, mutta saatiin matkata samalla junalla Ljubljanaan asti.
Ljubljanaan päästyämme hostellin löytäminen oli onneksi melko helppoa. Me oltiin varattu hostelli jo hyvissä ajoin, ja maksettiinkin vaan kymmenen euroa per yö. Meidän päävaatimukset oli että hintaan kuuluu aamupala ja hostelli ei sijaitse aivan korvessa ja Ljubljanassa nämä kyllä toteutui. Hostelli sijaitsi nimittäin aivan keskustassa ja aamupalakin oli hintaan nähden vallan hyvä. Muutenkin paikka oli tosi viihtyisä ja vaikka meidän huoneessa nukkui kahdeksan muutakin ihmistä, ei mua ainakaan muiden eläminen häirinnyt yhtään.
Meidän hostellihuone. |
Kun oltiin saatu tavarat hostellille, lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Kierreltiin muutamia tärkeimpiä nähtävyyksiä ja todettiinkin aika pian että Ljubljanan keskusta on tosi pieni. Mun mielestä se oli kuitenkin vain hyvä asia, koska joka paikkaan pääsi kävellen ja paikat tulivat nopeammin tutuiksi.
Kolmoissillat |
Tarjoilija luuli meidän olevan paikallisiaopiskelijoita joten saimme seitsemällä eurolla kolme ruokalajia; pannukakkukeiton, salaatin ja pannacottan. Ruoka oli herkullista, vaikka keitto muistuttikin vähän koulun keittoja. Niissä ei kyllä ollut pannukakun palasia...
Illalla piipahdimme vielä Patrick's Irish Pubiin, mutta väsymys vei voiton ja mentiinkin ajoissa nukkumaan.
Osa 2 luvassa pian! ;)
Tuo hotellihuone vaikutti tosi mielenkiintoiselle:)
VastaaPoistaJoo se oli aika jännittävä. Noiden verhojen takana on kerrossängyt, mutta tuntu vähän kun ois oma huone kun noi verhot sai kiinni :D
VastaaPoista