maanantai 20. toukokuuta 2013

Zagreb

Tulikin tässä mieleen että mullahan on vielä kokonaan meidän kevätmatkan Zagrebin osuus tekemättä. Kaivelin kuvia koneelta vaikka miten kauan. Yleensä mä nimeän kansiot ihan vaan päivämäärittäin, ja nyt ihmettelin että millonkahan mä olen mahtanut ne kuvat koneelle laittaa kun ei löydy kuvia maaliskuusta eikä huhtikuusta. Lopulta havaitsin että juuri nämä kuvat olin jossain hetkellisessä neronleimauksessa laittanut kansioon nimeltä Matka. Ei edes että mikä matka, vaan ihan vaan matka. Joskus mun nerous yllättää mutkin.
Nyt joka tapauksessa loppuosa meidän kevätmatkasta.




Zagrebissa parasta oli meidän hostelli. Tiedän että tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta koska vettä satoi melkein koko ajan ja kaikki paikat olivat kiinni ei muu tuntunut niin kovin hohdokkaalta. Meidän hostelli oli nimeltään Pozitiv Hostel, ja se sijaitsi pienen matkan päässä keskustasta. Hostelli oli hauskasti sisustettu ja henkilökunta ihan mieletöntä. Me saatiin vinkkejä ja ohjeita, sekä vastaukset kaikkiin niihinkin kysymyksiin mitä ei edes itse tajuttu kysyä. Mulle tuli ainakin ihan sellainen olo kuin me oltaisi jotain tärkeitäkin vieraita, joiden viihtyvyys pitää taata. Yöpyminen maksoi kymmenen euroa per yö, joten sillä rahalla en ihan kauheasti odottanut. 

Cookie Factory




Ensimmäisenä iltana lähdimme etsimään hostellin työntekijän suosittelemaa ravintolaa. Paikasta sai hyvää ja halpaa ruokaa. Illallisen jälkeen menimme Cookie Factory-nimiseen paikkaan jälkiruualle. Cookie Factoy oli varmasti yksi söpöimmistä kahviloista joissa olen koskaan käynyt. Seinillä oli hauskoja kuvia ja sisustus oli muutenkin kivan värikäs. Ja voi mitä herkkuja sieltä saikaan! Erilaisia juustokakkuja, brownieita, täytettyjä keksejä ja jäätelöä. Vaikka meitä oli kolme, ruuat maksoivat yhteensä vain 50 kunaa mikä on noin seitsemän euroa.


Oli rikas olo kun meillä oli monta sataa kunaa. 




Seuraavana aamulla lähdimme kiertelemään kaupunkia. Saimme jopa muutaman tunnin sateettoman hetken. Zagreb oli mielestäni ihan kaunis kaupunki, mutta Wieniin verrattuna ei kovinkaan erikoinen. Zagreb oli myös sen verran iso että koko kaupunki jäi mulle ainakin vähän epäselväksi, kun taas Ljubljana tuntuu paljon tutummalta.



Kroatialaiset oli kuitenkin tosi ystävällisiä. Joka paikassa meitä kohdeltiin tosi kivasti, ihmiset puhuivat mielellään englantia ja meitä tultiin auttamaan ennen kuin kerettiin edes panikoida eksymistä. Zagreb ei kaupunkina tehnyt muhun sen kummempaa vaikutusta, mutta ihmiset senkin edestä.





Meidän matka oli kuitenkin musta tosi onnistunutl. Seura oli hyvää ja saatiin uusia kokemuksia. Mä ehkä suosittelisin ennemmin Ljubljanaa kun Zagrebia. Varsinkin tällaselle muutaman päivän kaupunkilomalle. Toisaalta kesällä auringonpaisteella Zagreb voisi olla ihan toinen kaupunki. Ehkä pääsen käymään siellä vielä joskus auringonpaisteellakin!




Sunnuntaiaamuna meitä odotti ihan mahtava aamupala. En olisi uskonut että kymmenellä eurolla voi saada näin mahtavan hostellin ja palvelun lisäksi, vielä tällaisen aamupalan. Syötyämme saimme ottaa vielä ylijääneet ruuat evääksi junamatkalle. Ihan uskomatonta palvelua. Suosittelen ehdottomasti kyseistä hostellia, vaikkei se ihan keskustassa ollutkaan.









Oli jännittävää kun rajan ylittäessä passit tarkistettiin super tarkasti ja niihin sai leiman.



6 kommenttia:

  1. Thänkjuuu! :) Tuo gerberavuoka on Confetista tilattu, tässäpä linkki sinne: http://www.confetti.fi/Gerbera-reunavuoka :) Tosi kiva vuoka kyllä, kivaa vaihtelua pyöreälle kakulle!

    Aiiiiivan ihania matkakuvia sulla täällä! :) Toivottavasti reissu on sujunut hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näyttää kyllä kivalta tuo vuoka, täytyy ehkä itekin hankkia jossain vaiheessa :)

      Ja kiitos paljon, on kyllä sujunut koko vuosi mainiosti!

      Poista
  2. Moikka!
    Löysin sun blogin tänään, kun surffailin etsimässä tietoa Wienin au paireista :) itse olen siis mahdollisesti lähdössä syksyllä sinne auppariksi myös. Olisi kiva kuulla perheestä, jossa työskentelet (ovatko siis suomalainen perhe, miten tulet toimeen) entä miten uskot henkilön, joka ei osaa sanaakaan saksaa, pärjäävän itävallassa, mitä kautta olet saanut kavereita (erityisesti suomalaiset!) ja kaikkea muuta mitä mieleen juolahtaa :) Hauskaa loppu aupparointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla että oot myös tulossa tänne. Onko sulla jo perhe tiedossa, vai etsitkö vielä?

      Mun perhe on siis puoliksi suomalainen, mutta kaikki puhuu suomea. Oon tullut hyvin toimeen, vaikka tietysti toisen perheen kanssa asuessa pitää aina totutella uusiin juttuihin ja tapoihin. Mutta ainakaan mulla ei oo ollut mitään pahempia ongelmia, tosin tämä mun perhe onkin kyllä aika täydellinen :)

      Mä luulen että täällä pärjää hyvin ilman saksaakin. Toki kannattaa johonkin kurssille mennä heti kun se on mahdollista (ainakin kansalaisopistot ja yliopistot järjestää kielikursseja). Perusjutut, siis danke, hallo ja wiedersehen, kannattaa opetella heti valmiiks. Täällä kyllä puhutaan hyvin englanti että ihan varmasti pärjäät :)

      Suomalaisia kavereita oon saanut muista au paireista. Täällä on tällanen neljän tai viiden au pairin rinki, joilla kaikilla on toistensa Itävallan liittymien numerot jo valmiiks. Eli jos tuut johonkin näistä perheistä niin muista au paireista saat takuulla kavereita. Facebookissa kannattaa liittyä sellaseen ryhmään kun Wieso-Wienin suomalainen opiskelijayhdistys. Ne järjestää esim. Stammareita joissa pääsee tapaamaan muita Wienissä asuvia suomalaisia.

      Muuten helpointa on saada kavereita esim. vaihtareista. Ne järjestää hirveesti kaikkia tapahtumia koko ajan, ja niilläkin on kaikenlaisia facebook-ryhmiä sun muuta. Mulla ainakin kavereiden saaminen kävi aika helposti, juurikin ehkä tuon au pair-ringin takia :)

      Toivottavasti tästä oli jotain apua! Kysy ihmeessä jos tulee jotain vielä mieleen. Mulle saa myös laittaa sähköpostia (milj.a (at) hotmail.com), jossa voin kertoa esim. tarkemmin mun perheestä. Tiedän myös pari tyttöä jotka on tänne jäämässä/tulossa, joten mut saa lisätä myös facebook kaveriksi (Milja Lahtonen) :)

      Poista
    2. Hei kiitos paljon vastauksestasi! Oli oikeasti hyödyllistä ja kannustavaa tietoa! :)

      Erään perheen kanssa olleen sähköposteja lähetelty, ei siis mitään varmaa vielä mutta toivotaan parasta. Otan todennäköisesti sinuun yhteyttä, sitten jos (toivottavasti kun!) sinne tuloni varmistuu :)Ja mun places to go -listan kärjessä on varmasti hehkuttamasi Pappala!

      Poista
    3. Kiva jos oli apua :)
      Joo laittele ihmeessä viestiä jos perhe löytyy! Pidetään peukkuja että löytyy, koska Wien on kyllä ihan mahtava kaupunki.
      Hahah, hyvä että mun Pappala-propaganda on tehny tehtävänsä :D

      Poista