FUN.

Viime maanantaina mä sain kokea jotain täydellistä. Sonja oli ostanut mulle synttärilahjaksi lipun Funin keikalle Linziin, ja maanantaina me sitten juostiinkin pää kolmantena jalkana Westbahniin, koska yllättäen oltiin taas myöhässä. Mä olin kerennyt jo kahdesti harmitella sitä etten pääse näkemään Funia, koska Suomen keikan aikaan olin jo täällä ja Wienin keikkapäivänä olin töissä. Niimpä mä kirjaimellisesti kiljuin ilosta, kun sain lipun Linzin keikalle.

Heti kun ensimmäisen kerran kuulin We Are Youngin, tiesin että tästä bändistä voi tulla vielä mun suosikki. Viime keväänä kuuntelin Some Nights-levyä aina kun pyöräilin neljältä aamulla työharjoitteluun. Jotenkin kaiken sen pimeyden ja väsymyksen keskellä se onnistui piristämään mua. Kun mua harmittaa kuuntelen Funia. Kun musta tuntuu ettei mikään onnistu, kuuntelen Funia. Kun kaikki on kivaa, mä kuuntelen Funia. Yli vuoden tämä bändi on kulkenut mun kanssa joka paikkaan, ja soinut taustalla milloin missäkin tilanteessa. Niimpä voitte varmasti uskoa, että Funin näkeminen livenä oli mulle unelmien täyttymys.

Noniin, nyt kun kaikille on varmastikin selvää miten paljon mä Funista tykkään, voin siirtyä kertomaan miten vielä paljon enemmän mä tykkään Funista tuon keikan jälkeen. Mä en ollut koskaan aikasemmin ollut sisätiloissa keikalla. Mun ainoat keikkakokemukset on kolmet eri festarit ja Green Dayn keikka. Posthof-niminen keikkapaikka oli kuitenkin tosi kiva. Aika pieni, joten tunnelma oli kivan intensiivinen. Ei kuitenkaan liian täyteen myyty, joten hyppiminen ja tanssiminen oli mahdollista ilman tukehtumisvaaraa ja muiden ihmisten vahingoittamista.

Keikka itsessään oli sitten aivan täydellinen. Nate Ruess voisi varmasti yksin seisoa lavalla ja välillä vähän laulahtaa ja mä olisin jo ihan seitsemännessä taivaassa. Kun siellä lavalla oli sitten koko bändi ja kaikki ne ihanat biisit soitettiin yksi toisensa jälkeen musta tuntui ettei sitä fiilistä voi voittaa mikään. Ja voi niitä hienoja hetkiä kun koko paikka laulaa kuin yhdestä suusta, ja meitä kaikkia siinä tilassa yhdistää ainakin yksi asia. Sen hetken tuntuu ettei millään muulla ole mitään väliä.

Mä voisin kirjoittaa ikuisesti siitä miten paljon tykkään Nate Ruessin äänestä ja energiasta. Ja onhan se nyt hurjan söpökin ;). Mun ehdottomat suosikkihetket keikan aikana olikin akustiset osuudet, jolloin vain bändin varsinaiset jäsenet olivat lavalla. No okei, ja tietenkin Carry On joka on yksi mun lempibiiseistä. Niin no joo olihan We Are Young ja Some Nightskin aika mahtavia. Ja kaikki muutkin biisit joo. Mutta ne akustiset hetket oli vielä vähän parempia.
Nyt tästä alkaa uhkaavasti tulla kunnon kilometri postaus, joten ehkä lopetan nyt. Luulen että mun innostus Funia kohtaan tuli jo erittäin selväksi.

Kuva täältä

 P.S. Keikalta ei ole kuvia koska kamera unohtui hotellihuoneeseen, mutta Linzin kuvista teen sitten ihan oman postauksensa.

Tässä vielä Youtubesta löytämäni video, jos joku haluaa katsoa missä me ollaan oltu: Fun im Linzer Posthof